Talvisodan jälkeen insinööri nainen rakentaa järven yli katosen, joka estää pimeyden ja kylmän paluun — mutta Kalevalan muistot alkavat liikkua kivissä.

Tulevaisuudessa, kun talvisodan muistot ovat muuttuneet sähköisiksi hengiksi, nainen kuljettaa viimeistä puuta, joka muistuttaa kotimaata. Kun hän eksyy, metsä herää – ja vaatii maksun.

Virkamies kulkee yöjunassa PohjoisSuomen rauhallisessa pimeydessä, kun hän kohtaa viimeisen elävän henkilön, joka muistuttaa hänen kadonneesta veljestään. Juna on ainoa tie takaisin kotiin — ja ainoa paikka, jossa valo vielä toimii.

Yksi nainen jättää talvisodan jäljiltä pohjoisessa metsässä jääneen kodin, mutta kun hän palaa viimeiseen talveen, järven pohjasta nousee vanha sotaaika, joka ei ole vain muisti — se on todellisuus.