Talvisodan jälkeen, kun valtio oli asettanut
uuden yhteiskuntajärjestöksen, saunomista
pidettiin vanhana, hitaana ja kansallisen
yhtenäisyyden vastaisena. Kunnallisviranomaiset
toimittivat uusia sähkölämmitteisiä asuntoja,
joissa ei ollut saunaa — vain lämpöpatterit ja
valot, jotka syttyivät ajanmukaisten
kellotaulujen mukaan. Nainen, joka oli
menettänyt miehensä Kollaanjärvellä ja kaksi
lasta Viipurin taistelussa, asui yksin Oulun
eteläisellä metsäreunalla, missä vanha saunansa
oli jäljellä — viimeinen sellainen
PohjoisSuomessa, joka ei ollut purettu.
Hän poltti saunan joka viikko, vaikka laki
kielsi puun polttamisen ilman lupaa.
Säännöksessä, joka ei ollut julkaistu lehdissä,
mutta joka tuli kylässä kuuluttamalla: “Kukaan
ei saa ylläpitää vanhoja tapoja, jotka estävät
hyvinvointivaltion etenemistä.” Kun kyläläinen
ilmoitti hänen toiminnastaan, poliisi tuli
kahden viikon kuluttua. He eivät tuhonneet
saunaa. Eivät vanginneet. He vain kattoivat,
miten hän kasteli kuumaa kivipohjaa vedellä,
joka haihtui kuin hengitys, ja kuinka hän istui
hiljaa, käsillään rinnalla, kuten hän oli tehnyt
viimeksi miehensä kanssa.
Hän ei sanonut mitään. Ei itkenyt. Ei pyytänyt
armoa.
Mutta seuraavana viikona, kun poliisi tuli
takaisin, saunassa oli kaksi istuinta. Toisessa
istui vanha nainen, joka oli menettänyt poikansa
Lappiin. Toisessa, joka oli nähnyt saunan savun
pimeydessä kahdeksan vuotta, istui kylän nuorin,
joka oli karkotettu kaupungista, koska hän oli
kieltäytynyt osallistumasta uuden saunan
avajaisjuhlaan.
Nainen ei ollut kutsunut ketään. Ei ollut
sanonut mitään.
Mutta saunan savu oli levinnyt. Ja kun se
levitti, se muisti. Se muisti miehet, jotka
eivät palanneet. Se muisti lapset, jotka eivät
enää nukkuneet kylmässä. Se muisti sen, että
talvisodan jälkeen ei riittänyt pelkästään
lämmittää asuntoja — vaan myös miehiä.
Vuoden päästä kylässä ei enää ollut yhtään
sähkölämmitteistä saunaa. Kaikki olivat
rakentaneet omat. Ei luvalla. Ei valtion
rahoituksella. Vain puulla, kivillä ja
hiljaisuudella.
Ei kukaan sanonut: “Me teimme tämän.”
Mutta jokainen, joka istui saunassa, tiesi: tämä
oli sisua.
Ja tämä oli ainoa tapa, jolla sota ei voittanut.
