Mies lähtee tutkimusretkelle metsään, jossa
aikaisemmin asui pieni kylä. Hänen tavoitteenaan
on selvittää, miksi kylän asukkaat ovat
hävinneet. Maailma on muuttunut: vuoristot ovat
korkeammat, järvet syvemmät, ja ilmasto ei enää
noudata vanhoja säälakeja. Kylä on jäänyt
pimeyteen, josta ei saa palata.
Hän löytää kylän ruhjot, mutta ei eläimiä.
Pienet talot ovat tyhjät, mutta seinät ovat
täynnä käsiin kirjoitettuja viestejä. Yksi
viesti kertoo, että kaikki lähtivät "päästäkseen
pois" ja että joku oli varoittanut heitä. Mies
ei tiedä, mitä "se" on, mutta hänen kynsinsä
alkavat verenkiertoa, kun hän lukee viestin.
Hän nukahtaa metsässä, ja herää samalle paikalle,
mutta aika on edennyt kymmenen vuotta. Kylä on
poistunut täysin, ja sen tilalla on uusi,
valaistu paikka, jossa ei ole minkäänlaista
metsää. Hän yrittää lähteä, mutta tie on
suljettu. Aivan kuin kylä olisi ollut vain
unelma.
Hän rikkoo yhden seinävuoren ja löytää kylän
vanhan kirkon, jossa on merkintä: "Kukaan ei saa
palata." Hän ymmärtää, että kylä ei ole kadonnut
– se on siirretty toiseen aikaan, jossa kaikki,
jotka ovat siellä, eivät voi palata. Hän on
jäätynyt heti, kun hän yrittää kulkea takaisin.
Ilmasto muuttuu, ja hänen henkityksensä alkaa
olla epävakaa. Hän ei tiedä, miten pitkään hän
voi olla täällä.
Hän rakentaa pieniä ruohokasveja, mutta ne
tuhoutuvat illalla. Hän käyttää kaikki voimansa
pysyäkseen elossa, mutta viimein hän ymmärtää,
että hänen tehtävänsä on olla täällä, vaikka hän
ei osaa selittää miksi. Hän ei enää ota yhteyttä
mihinkään, mutta hän tiedostaa, että hänen
kynsisäätönsä on muuttunut – hän ei enää pysty
tekemään samaa liikettä kahdesti. Hän on siellä,
ja hänen elämänsä on nyt tässä.
