Puuholkka lähtee maalle metsästä, jossa jokainen
puu on kertova. Hänen isänsä on kadonnut
viimeisinä päivinä, kun sotaviranomaiset ovat
alustaneet tarkastuksia. Puuholkan äiti pitää
yllä pientä viljelyä, mutta hänen käsiinsä jäävä
rauhallisuus on saattanut hukkua alkoholin
vaikutukseen.
Järvi, joka on aikojen ajan ollut heidän perheen
elämäntie, alkaa muuttua. Veden pinnalla näkyy
kuvioita, jotka eivät kuulu nykyiseen maailmaan.
Puuholka uskoo, että ne ovat jälkiä vanhasta
rituaalista, jota hänen isänsä oli yrittänyt
palauttaa ennen kadonnutta. Hän alkaa kulkea
metsässä, jossa jokainen vaihe on kallistunut
eri aikakauden paineisiin.
Sankari löytää tietä, joka johtaa vanhaan kylään,
jossa kaikki on pysynyt samana vuosisatojen ajan.
Siellä hän oppii, että järvi ei ole vain vesi,
vaan silta, joka yhdistää elämää ja kuolemaa.
Isänsä on siellä, mutta hänen tilansa ei ole
sama kuin ennen. Hänen kielteisyytensä on
muuttunut, ja hän ei enää tiedä, kuuluuko hän
edes tähän maailmaan.
Puuholka nauttii ensimmäistä kertaa suolaista
juomaa, jota on valmistettu järven lämmöllä. Hän
ymmärtää, että alkoholismi ei ole vain yksilön
taikuva, vaan myös kansan historian paino. Hänen
äitinsä aloittaa uuden viljelyn, mutta hän ei
enää katso puoleensa. Hän on löytänyt rauhan
järven keskellä.
Talvisodan kourat saapuvat kylään. Puuholka ei
lähetä omaa perhettään, mutta hän valitsee olla
kylän varjo. Järvi sulkeutuu, ja kaikki, mitä
hän tiesi, katoaa. Hän ei enää muista, mikä on
oikein tai väärin, mutta hän osaa tehdä oikean
valinnan. Kylä tuhoutuu, mutta järvi säilyy. Se
on ainoa paikka, jossa hän voi olla itsenäinen.
