Mies saapuu vuoden 1945 talvisodan jälkeen
maaseudulle. Hän on insinööri, joka on
työskennellyt suurkaupungissa, mutta nyt hän
haluaa löytää rauhan metsästä. Maaseutu on
muuttunut; talot ovat tuhoutuneet, ja ihmiset
eivät enää puhu kaupunkia.
Hän huomaa, että radioiden hiljaisuus on
muuttunut. Ei enää vain sähkömagneettista ääntä,
vaan kuulostaa kuin jotain toista, joka yrittää
puhua. Hän kokeilee eri aikoina, mutta
hiljaisuus on sama: viimeinen säde, joka ei ole
kuollut.
Kun hän ryhtyy tutkimaan, hän löytää vanhan
radion, joka ei ole enää osa nykyistä
teknologiaa. Se toimii itsenäisenä, ja se
käynnistyy aina samalla hetkillä, kun joku
kuolee lähistöllä. Tämä on kiellettyä – lait
eivät hyväksy tällaisia ilmiöitä, ja niiden
olemassaolo on rikos.
Hän kokeilee, miten hänen omaa perheensä
historiaa voidaan nähdä tässä hiljaisuudessa.
Hänen isänsä oli kadonnut sodan aikana, ja nyt
hän kuuntelee hänen äänenään. Keho on hävinnyt,
mutta ääni on vielä siellä, yhdessä muiden
kanssa.
Tämä muuttaa hänen näkemyksensä maaseudusta. Hän
ymmärtää, että maaseutu ei ole vain paikka, vaan
yhteisö, jossa jokainen kuolema jättää jälkensä
radioihin. Hän ei voi enää palata kaupunkiin.
Hän jää, ja hän opettaa muut kuuntelemaan
hiljaisuutta.
Yhteisöllinen tila muuttuu; ihmisiä ei enää
pelota kuolema, vaan he ymmärtävät, että heidän
äänensä pysyy. Radioiden hiljaisuus ei ole enää
häiriö, vaan muisto.
