Kylänvanhin Mikkola palaa metsän reunalle kolme
vuotta talvisodan päättymisen jälkeen. Hän ei
ole palannut kodin takia. Hän on palannut
saunalle.
Kesämökin kivinen sauna on yksi viimeisistä
paikoista, joissa ei ole sallittu tuhota
kuolleita. Sota on muuttanut maan lainsäädännön:
jokaisen kuolleen sotilaan ruumis tulee polttaa
yksin, ilman kirkon laulua, ilman perheen käsien
kosketusta. Vain saunassa, jossa kivi on
lämmitetty kahdeksan tuntia, voivat ruumiit
saada rauhan — ja vain kylänvanhin saa sytyttää
tulen.
Ensimmäinen ruumis tulee helmikuun pimeydessä.
Nainen, jolla oli kaksi lasta, jotka eivät ole
koskaan kysyneet, missä isä on. Mikkola irrottaa
hänen käsineensä. Sormet ovat jääneet kiinni.
Hän ei sano mitään. Hän vain laittaa ruumiin
kiviin, sulaa lunta veden kattilassa, ja kääntää
kylmän suihkun pohjasta.
Kolmannella viikolla saunassa on jo seitsemän
ruumista. Kylä on tyhjennetty. Pojat, jotka
olivat lähteneet metsään, eivät ole palanneet.
Naisten kädessä on kynä ja paperi — mutta he
eivät kirjoita. He vain tulevat saunalle,
istuvat puolille, ja odottavat. Ei kysymyksiä.
Ei itkua. Sisun rauha on nyt ainoa laki.
Säännön mukaan saunan kiviä ei saa vaihtaa. Ne
ovat sotilasruumien loppupysäkki. Kun kivet ovat
täynnä, ne pitää jäätää ja laittaa järven
pohjaan. Mutta Mikkola ei tee niin. Hän kääntää
kivien puolelle yhden kiven, joka on vähän
suurempi, ja laittaa siihen kuolleen poikansa
kengän. Se ei ole säännön mukaista. Ei ole
luvallista. Mutta se on ainoa tapa, jolla hän
voi muistaa, että poika oli ennen kuolemaa.
Kolmannen kuukauden lopussa jääkausi alkaa.
Järvi jäätyy. Sauna on täynnä. Mikkola ei enää
lämmitä tulta. Hän istuu kivien äärellä, ja
katsoo, kuinka ulkona pimeys nousee ylös
metsästä. Hän ei tiedä, onko se viimeinen ruumis.
Hän ei tiedä, onko hän vielä elossa. Mutta hän
ei mene pois.
Saunan oven takana on kirjoitettu käsin: Ei
kutsuja. Ei hautajaisia. Ei kirkon kelloa. Vain
kivi, lämpö, ja pimeys.
Kylänvanhin ei ole kuollut. Hän on muuttunut. Ja
saunassa, joka ei ole enää sauna — vaan kirkko,
hautausmaa ja rauha — se on ainoa paikka, jossa
Sota ei voi ottaa enää mitään.
