Mies, nimeltään Eero, asuu pohjoisKareliassa,
missä talvisota on jättänyt jälkensä metsien
keskellä. Hän on soittanut kitarallaan viime
vuosina vain itselleen, mutta tällä kertaa hän
kuulee järven rannalla ääntä – melodiaa, joka ei
ole hänen omaa. Järvi on pimeyden ja mytologian
yhdistelmä, ja sen pinnalla liikkuu jotain, mitä
ei saa nähdä selkeästi.
Erotaan eristyneisyys, kun Eero tuntee, että
hänen elämänsä on jäänyt kiinni aikakauden
väärässä kierrossa. Hän ei voi enää olla vain
erakko, vaikka hänen sydämensä kertoo muusta.
Muusikon rooli ei ole täysin vapaata – järven
taika vaatii hänestä luvan, jota hän ei tiedä
omistavansa.
Juhannuksen taika on nyt osa hänen oloaan.
Järven ranta muuttuu kauniiksi, mutta samalla se
sulkee hänet pois maailmasta. Kitaran ääni ei
enää kuulosta samalta – siinä on jotain muuta,
jotain järven voimaa. Hän yrittää soittaa vanhaa
laulua, mutta sanoja ei tule. Järvi vastaa
hänelle silminnäköisellä tavalla.
Yhteisöllinen paine kasvaa, kun hänen kylänsä
ihmiset huomaavat hänen muutoksensa. He eivät
usko hänen tarinoihinsa enää – hän on poissa
sisun ja yhteisön perinteistä. Mutta järven
taika ei lopu. Se on osa hänen omaa olemustaan,
ja se vaatii hänen luovuutensa.
Tuho on muuttanut järven toimintamekanismin: se
ei enää ole pelkkä veden pinta, vaan ajan ja
maailman rajojen välillä toimiva kytkin. Järvi
ottaa Eeron haltuunsa, mutta ei tappaa häntä. Se
antaa hänelle uuden laulun, jota hän ei vielä
tiedä.
Kun Eero soittaa uuden laulun, hänen kylänsä
ihmiset kuulevat sen – ja heidän sydämessäänkin
syntyy jotain, mitä ei ole ollut ennen.
Yhteisöllinen voima palaa, mutta se on nyt
muuttunut. Järven taika ei ole loppunut, mutta
se on osoittanut, että tuho voi myös tuoda uutta.
