Helsinkiin iskee kyberhyökkäys juuri ennen
talven pimeyttä. Kaikki verkkopalvelut,
puhelinverkot, hallinnolliset järjestelmät –
kaikki lasketaan alas kuin jäähtyneet kiviset.
Kukaan ei tiedä mistä. Ei iskuja, ei viestejä,
vain hiljaisuus, joka leviää kuin öljy veteen.
Virkamies Kari Mäkinen, 58, viimeinen jäljellä
oleva kansaneläkelaivanhoitaja, ei palauta
järjestelmää. Hän ei yritä. Hän lähtee junalla
PohjoisKarjalaan, kahdeksan tuntia pohjoiseen,
missä sähköverkko on vielä analoginen, ja
tietokoneet ovat viimeiset kädessä olleet vuonna
1983. Hän kuljettaa mukanaan kahden
käsikirjoituksen kansanvaltaisen koodin, jotka
hän on kirjoittanut kahdenkymmenen vuoden ajan –
yhden jokaisen järjestelmän vikaan.
Maaseutu ei ole vain paikka. Se on ainoa paikka,
jossa järjestelmät eivät ole yhdistetty. Järvi
PieniKoivukoski on täynnä vanhoja, käsin kädessä
säilytettyjä tietokoneita, joita ei ole koskaan
kytketty verkkoon. Niiden sisällä on kaikki
kansan tieto: asuntotilastoja, sairaalatietoja,
kansaneläkkeiden käsittelyjä – kaikki
kirjoitettu paperille, mutta tallennettu
magnetokaasuihin, jotka eivät tue internetiä.
Kari tietää: kyberhyökkäys ei ollut ulkomainen.
Se oli sisäinen. Joku halusi päästä käsiksi
vanhoihin tietoihin, joita ei ole vielä
siirretty digitaaliseen arkistoon.
Hän saapuu kylään, jossa ei ole valoa, mutta
sauna on poltettu. Kukaan ei ole puhunut viikon
ajan. Kyläläiset istuvat hiljaa, katsovat tuleen,
eivät kysy. Kari vie tietokoneen saunaan –
kuumassa, tuulittamattomassa – ja käynnistää sen
käsin. Näytöllä ilmestyy viesti: “Kukaan ei ole
kysynyt mitä tapahtui. Kukaan ei ole kysynyt,
miksi meidän tietomme ovat turvassa.”
Hän ei korjaa verkkoa. Hän ei yritä palauttaa.
Hän kytkee tietokoneen takaisin verkkoon – mutta
vain yhden kerran. Lähetä viesti: “Kansan tieto
on säilytetty. Se ei ole verkon.” Sähkö loppuu
heti sen jälkeen. Kari istuu saunassa, kun
ulkona tulee talvisotaajan mytologia – pimeys,
joka ei ole vain puutetta, vaan olemassaolon
tunne. Hän ei ole sankari. Hän on eristynyt. Ja
kun kaikki muut yrittävät löytää sähköä, hän
löytää rauhan.
Kylässä ei ole tietokoneita enää. Mutta tieto on
siellä. Vaan kukaan ei nyt kysy.
